”KATADYN MAKING WATER DRINKING WATER”

KATADYN – WATER ON BOARD

”Jopa paras vesi saastuu likaisessa tankissa!”

Jokainen joka omistaa tai käyttää renkailla kulkevaa kotia, purjevenettä tai jahtia tuntee levän ja bakteerien aiheuttamat ongelmat juomavesijärjestelmiin.

Näillä ongelmilla on monta aiheuttajaa. Saastuneet vesivarat, vesijohdot sekä putket eivät ole ainoita syitä näihin ongelmiin. Veden jättäminen tankkiin pidemmiksi ajoiksi korkeisiin lämpötiloihin voi myös olla levän ja bakteerien kasvunaiheuttaja. Suljetut tankit, pumput sekä putket ovat melkein mahdottomia puhdistaa ja suojata levältä ja bakteereilta. Tuloksena on bakteerien ja levän muodostama limainen kalvo, joka kasvaa tankkien ja putkien sisäosissa. Tähän limaiseen kalvoon viitataan usein sanalla biokalvo.

Kaupallisessa tarkoituksessa myydyt desinfiointiaineet, jotka ovat vain ainoastaan hopea-pohjaisia, ovat melko tehottomia taistelussa tätä biokalvoa vastaan.

Desinfiointiaineet, jotka ovat perustaltaan niin kloori- kuin hopeapohjaisiakin, ovat tehokkaita tappamaan tiheämmätkin bakteerikerrokset, mutta eivät pysty poistamaan niitä sisäseinämistä. Muista, että puhtainkin vesi likaantuu ja saastuu ollessaan likaisessa tankissa.

Ongelma ei poistu täydellisesti ellei näitä bakteerikerroksia poisteta kokonaan ja koko järjestelmää tehokkaasti desinfioida.

MT Clean - kohta 1 –
Poistaa täysin bakteerikerrokset sisäseinistä.
Toimiva aine: aktiivihappi

MT Fresh - kohta 2 –
Poistaa tunkkaiset hajut, pahat maut sekä kalkkisaostumat sisäseinistä.
Toimiva aine: luontainen sitruunahappo

Micropur Classic - kohta 3 –
Hopeaionit rakentavat suojaavan kerroksen tankin seiniin suojellakseen niitä bakteerien uudelleenkasvulta.

Hoitamalla juomavesijärjestelmääsi seuraavalla 3-kohdan menetelmällä takaat itsellesi täysin puhtaan veden juotavaksi, ruoanlaittoon, peseytymiseen sekä hampaiden pesuun.

Micropurin tankinhoito- sekä vedenkäsittelytuotteet tarjoavat turvallisen ja yksinkertaisen ratkaisun bakteerien ja levän aiheuttamiin ongelmiin. Nämä tuotteet ovat hienosovitettuja toimimaan toistensa kanssa, mutta pystyvät työskentelemään myös yksin.

Läpikotainen puhdistus ja desinfiointi suositellaan tehtäväksi niin ennen kauden alkua, kuin myös kauden loputtua, kun tarvikkeet laitetaan varastoon. Vesijärjestelmästä huolehtiminen voi vaikuttaa aluksi monimutkaiselta, mutta pitäytyminen näissä seuraavissa kohdissa saattaa tehdä asiasta paljon helpompaa.

Kohta 1: Säilytysastian puhdistus

MT Clean, joka sisältää vetyperoksidia sekä hopeaioneita on juuri sitä mitä tarvitset tähän vaiheeseen. Aktiivihappi liottaa levän ja bakteerikasaantumat vesitankkien, putkien, laitteistojen sekä pumppujen seinämiltä. Hopeaionit suojaavat näitä pintoja bakteerien uudelleenkasvulta. Mukaan ei jää myöskään viipyviä makuja ja toistuva, laajakantoinen huuhtominen ei enää ole tarpeellista.

Puhdistaaksesi puhtaanvedentankkisi, lisää kolme täyttä korkillista MT Cleania tankkiin jokaista tankin täyttä sataa litraa kohden. Sitten täytä tankki kunnes se on aivan täysi. Avaa kaikki hanat, jotta MT Clean varmasti kulkeutuisi jokaiseen mahdolliseen kolkkaan järjestelmässä. Laita pumppu pois päältä hetken käyttämisen jälkeen. Muista pitää kaikki hanat auki. Muutoin saattaa ilmatyynyjä muodostua tankkiin. Noin 8-10 tunnin vaikutusajan jälkeen suurin osa levä- ja bakteerisaostumista on irronnut. Nyt tyhjennä vesitankki suihkun päästövesiletkun tai altaan viemärireiän kautta. (Jos kyseessä on vanhempia tai vaikeampia saostumia, sinun saattaa olla tarpeellista toistaa tämä vaihe.)

Jos olet seurannut näitä ohjeita, vesijärjestelmäsi on nyt puhdas ja suurimmaksi osaksi vapaa levä- ja bakteerisaostumista.

Koska MT Clean ei ole myrkyllistä, se voidaan heittää pois suoraan viemärijärjestelmään tai satama-altaaseen.

Pidempien seisonta-aikojen jälkeen, eritoten jos ilmastointi on heikko, saattaa järjestelmään muodostua tunkkaista hajua. Pääset siitä helposti eroon.

Kohta 2: Hajun ja kalkkisaostumien poistaminen

MT Fresh toimii luonnollisen sitruunahapon avulla poistaakseen tunkkaisen hajun ja pahan maun vesijärjestelmästäsi. Se myös vähentää pumpun normaalia kulumista poistamalla kalkkisaostumia juomavesijärjestelmästä.

Liota kolme täyttä korkillista MT Freshiä 10 litraan vettä. Kaada seos tyhjään vesitankkiin. Kierrätä seosta 5-6 kertaa ja anna sen työskennellä 1-2 tuntia johdoissa. Huuhtele kaikki pois puhtaalla vedellä.

Juomavesijärjestelmä on nyt puhdistettu ja vapaa saostumista. Nyt tankki on valmis täytettäväksi vesijohtovedellä.

Kohta 3: Juomaveden säilyttäminen

Paikallinen juomavesi, joka on käsitelty riittävästi tai hyvin, voi silti tarvita säilömistä ja suojelemista uudelleen saastumiselta.

Micropur Classic tekee bakteerit tehottomiksi hopeaioneilla ja suojaa juomavettä bakteerien uudelleenkasvulta jopa 6 kuukautta. Micropur Classic vaatii puhdasta vettä, puhtaan tankin ja 2 tuntia vaikutusaikaa.

Tärkeä huomautus:

Joillain alueilla maailmassa paikallinen juomavesi ei täytä turvallisen juomaveden määritelmää. Se tulee usein saastuneista lähteistä ja vesisäiliöistä. Tämä vesi juoksutetaan hauraan putkiston läpi ja ei käy läpi käsittelyä. Se tulisi ehdottomasti käsitellä. Veden desinfiointiin me suosittelemme Micropur Fortea.

Micropur Forte käyttää aktiiviklooria tuhotakseen bakteerit ja muut taudinaiheuttajat jopa 30 minuutissa. Micropur Forte käyttää myös hopeaioneja, jotka säilyttävät veden kuuteen kuukauteen saakka.


Täydellinen aloituspaketti huolelliseen juomavesitankin hoitoon:

Microbox, maksimissaan 250 litran tankeille, sisältää:
1 MT Clean, 250 g
1 MT Fresh, 250 g
1 Micropur Classic, 100 g

Oma 3-kohdan – ohjelma puhtaaseen juomaveteen

Micropur Tank Care – sarja

MT Clean: aktiivihappi liottaa levän ja bakteerit tankkien sisäseinistä, putkista sekä pumpusta ilman klooria ja pintaan vaikuttavia aineita.

MT Fresh: luonnollinen sitruunahappo poistaa tunkkaisen hajun, pahat maut sekä kalkki saostumat vesitankista, putkista sekä pumpusta.

Micropur Water Treatment -> veden käsittely

Micropur Forte: kloori desinfioi veden tuhoten tehokkaasti puhtaan veden taudinaiheuttajat. Hopeaionit suojaavat vettä bakteerien uudelleenkasvulta jopa kuuden kuukauden ajan.

Micropur Classic: hopeaionit tekevät bakteerit tehottomiksi ja suojaavat kunnallisesti käsiteltyä vettä bakteerien uudelleenkasvulta jopa 6 kuukautta (ei sisällä klooria).


”KATADYN MAKING WATER DRINKING WATER”

Sveitsiläinen yritys Katadyn on varustanut kuluttajia jo vuodesta 1928 lähtien puhtaalla juomavedellä. Katadyn suodattimen ansiosta voit huoletta käyttää vettä ympäri maailmaa. Katadyn vedensuodattimesta ei liukene vieraita aineita juomaveteesi, sitä ei maista. Veden laatu paranee ja terveydelle haitalliset aineet tuhoutuvat. Katadyn suodattimet ovat helppokäyttöisiä, kevyitä ja vältyt raskaiden vesivarastojen kantamiselta.

Katadyn tuotteet ovat testattuja ja niitä testataan jatkuvasti maailman johtavissa laboratorioissa kuten Pasteur Instituutissa, Harwardin yliopistossa ja Sveitsin Trooppisessa Instituutissa. Katadyn tuotteita käyttävät jo tuhannet ihmiset, kansainväliset avustusjärjestöt kuten Punainen Risti, Unicef sekä Saksan armeija ja NATO.

ibex-sport Oy, PL 24, 00760 Helsinki, 09-374 61800, info(at)ibex-sport.com